keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Terassilla!

Tämän pienen hyllyn isäntä teki viime viikolla!

Olohuoneen kahden ison ikkunan edessä on isännän tekemät
kaksi matalaa "penkkiä".
Terassi on niin iso,
että tämä puoli terassia on melkein avointa tilaa,
en halua noiden isojen ikkunoiden eteen mitään pöytäryhmää,
enkä muutakaan, peittämään näkymää lammelle,
niin tälläinen ratkaisu nyt tässä sitten on!

Kaatialan louhokselta keräämiäni kiviä.

Edelleen niitä Kaatialan kiviä!

Tässä tälläinen kiviakvaario!

Tämä on Riihimäen iso, varmaan 20 litran lasipurkki!

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Uimassa!

No niin, kävin sitten uimassa eilen.
Voin kertoa, että en ole uinut järvessä reilusti yli kymmeneen vuoteen,
asuin aikalailla järven rannassa 23 vuotta, mutta vähän tuli käytyä uimassa,
alkuaikoina enemmän, mutta sitten se vaan jäi.
Uimahallissa kyllä olen käynyt ihan joka talvi.
Tytär oli käymässä ja hän pulahti lampeen joka päivä,
niin ajattelin, että tottakai minunkin pitää...
ja sitten ihan kaksi kertaa eilen!
Tästä se alkaa!
Isäntä kävi tänään tuon polunkin "kunnostamassa"!
 

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Palipalit!

Keskisuomalainen lehdessä oli viime viikolla juttua,
että kun nykyajan ihmiset eivät tiedä mitkä ovat palipalit!
No minulta löytyy!
Muistan kun nämä puupohjat nahkaremmeillä tulivat muotiin,
niin kyllä niitä niin halusin, en muista sainko.
Näiden jälkeen tuli sitten hollannikkaat!

Vanhoista tavaroista tuli mieleeni nämä nukenvaunut,
naapurin tytöllä oli tälläiset.
Minä en koskaan saanut, sain vain sellaiset istumarattaat nukelleni.

Tässä on käsilaukkuja, isäni tädillä oli just tälläiset laukut,
äidilläni tuollainen mikä on alhaalla vasemmalla. 
 
Meillä kotona oli just tuollainen kirjahylly.
Isäni tädeillä tuollainen kirjahylly, siinä oli kaksi lasiovea,
ja tuollainen piironkikin heillä oli, se oli vielä meilläkin kotona.
Tuon lasiovellisen kirjahyllyn ottaisin kotiini nytkin.

Juuri tälläiset talvikengät oli äidilläni.
Sattuipas sopivasti lehdessä näitä kuvia olemaan!

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Kasteluvettä!

Tämä joki kulkee pihamme alareunassa.
 
Laitoimme joen yli kaksi lankkua,
ja tästä haemme sitten kasteluveden pihamme kasveille.
Tämä on aivan uutta minulle, että vettä ei tarvitse hanasta juoksuttaa
pihamaan kasveille! 
Joki laskee lampeen!

Kuva pihastamme.

Tämä kalliokasvi on hyvin lähtenyt kasvamaan,
joitakin kasveja kesäkuun kylmät yöt veivät mennessään.
Vielä ei ole kaikki kukat kukassa.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Etupihaa

Vielä näitä etupihan kuvia.
Tässä mummoni peltiammeessa kasvoi hernettä ja ohraa
ja hyvin kasvoivatkin, kunnes tuli nämä kuumat ilmat.
Ja nyt astiassa on siis ihan tekokukkia!

Tämäkin vanha rautahylly löysi paikkansa ovenpielestä!
 
 

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Etupihan kukkia

En tiedä mikä tämän kauniin runsaskukkaisen kasvin nimi on.
Sain tämänkin ystävältä keväällä.

Nämä näyttää tykkäävän auringostakin.

Tätä vihreää kasvia sain ystävältä keväällä.
Sain häneltä näitä kukkia viime syksynä, ja ne olivat
porraspäässä ruukussa koko talven.
Kukat siis muuttuvat punaisiksi.
Meidän etupiha on niin suuren osan päivästä tosi kuuma,
että vaikea on saada kukkia elämään siellä.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Etupihalta!

Orvokit ostin heti kun niitä keväällä kauppaan tuli,
ja aika hyvin ne viihtyivätkin.
Nyt on etupiha niin suuren osan päivästä aurinkoinen,
että elävät kukat ei siellä oikein viihdy.
Jotenka näitä tekokukkia, jälleen!

Nämä saavat olla ehkä pitkäänkin tässä ämpärissä.
(on meillä oikeitakin kukkia etupihalla, niistä kuvaa myöhemmin)

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Taidetta!

Tyttären tekemää taidetta!
Hän on ala-asteella nämä tehnyt!
Alhaalla vasemmalla on siis purjevene, pelastusrengaskin otettu huomioon!

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Kaiverusta ja muuta veistoa ♥

Tyttären puukäsitöissä tekemä lokerikko.
Tätä olen välillä haaveillut keittiöön, maalaisin sen kyllä valkoiseksi.
Mutta on edelleen näin alkuperäisenä!
♥ IHANA ♥

Leipälautanen on todella taidokas, siinä on tuo kahvaosa kauniisti muotoiltu.
Servettitelineeseen on oikein kaiverrettu koriste, näppäryyttä sekin vaatinut!
 

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Kaunista ja arvokasta ♥

Tyttären puukäsitöissä tekemä suolasalkkari.
Ei ole ollut käytössä, vaan tallessa, aarteena.
 
Tämä on tyttären tekemä lintulauta.
♥ Aivan hurmaavan ihana ♥
Joskus olen sisätiloissa tätä esillä pitänyt,
mutta en ulos ole vienyt.
Oli se mukavaa että sai valita puu- tai käsikäsityöt!
Ei minun kouluaikanani ollut puukäsitöitä tytöille,
olisi ollut minun valintani, myöskin.
Vasta aikuisena olen alkanut tekemään käsitöitä,
kouluaikoina äitini useimmiten teki minun käsityöni,
tai sanotaan, että aika paljon autteli niissä!
Ei silloin kiinnostanut, ei sitten yhtään!

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Hopeaalautasella!

Kaunis hopeinen rannekoru, ja hinta oli kolme euroa!

Arabian asetti piippuleimalla, 0.50!

Joskus löytyy jotain pientä, kaunista ♥

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Lankakerän lopuista!

Nämä olen kutonut kirpparille myyntiin,
nuken nuttuja, ja kyllä ne kaikki kaupaksi meni!
 

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Kauniisti tallessa!

Tämän on äitini ommellut.
Tämä on ollut sellaisen tummansinisen samettimekon päällä.
En tiedä miksi samettimekko on saanut mennä ja tämä jäänyt...

Äitini ompelemia essuja.
Kai tuo kaunis kangas on syy siihen, että nämäkin on vielä tallessa.

Tämän juhlamekon on äitini ommellut tyttärelle.
Samoin nuo irtokaulukset.
Joillakin äitini ompelemilla vaatteilla on vaan ollut niin paljon tunnearvoa,
että olen ne säästänyt.

torstai 10. heinäkuuta 2014

Pitsinauhaa ja tauluja!

Kaksi sydäntaulua.
Ostoinnostukseni johtui tuosta kauniista pitsinauhasta,
jolla taulut oli yhteen sidottu.

Toinen taulu päätyi laatikkoon muiden ei käytössä olevien mukaan...
Toisen taulun laitoin tähän isännän tekemään oveen!

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Jyväskylän kesä!

Tänään alkaa kaupunkifestivaali Jyväskylän kesä.
Siitä on jokunenvuosikymmen kun viimeksi osallistuin tapahtumaan kaupunkilaisena.
Minulla oli nuo kuvassa olevat housut, ne ovat todellakin värikkäät,
kaikki raidat erivärisiä ja kirkkaan keltainen takki,
kaikki äitini ompelemia.
M.A. Numminen tuli viereeni ja kuulutti kovaan ääneen:
En ole koskaan nähnyt mitään näin värikästä ja hauskaa asua!
Ja kyseli kaikkea, oli hienoa kertoa, että ihan itse olen asuni suunnitellut
ja äitini ommellut!
Tänään oli mulle liian kuuma päivä, mutta ehkä torstaina viimeistään
minäkin kaupunkiin tästä hiippailen!

Kauan olen haaveillut toisesta blogista,
kun noita luonto/maisema ja eläinkuvia alkaa tulla niin paljon,
että olisi kiva niitä jossain julkaista!
En osannut uutta blogia tehdä, se "tökki" aina vastaan,
en päässyt eteenpäin.
Kysäisin sitten mieheltä, että olisko kiinnostusta auttaa asiassa.
Häntä kun ei nämä jutut siis kiinnosta yhtään.
mutta apu tuli ja blogi on käytettävissä:
 
SUURET KIITOKSET!
 

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Jyväskylä kesällä 2014

Jyväskylän satamasta.
Tuo kyseinen laiva on "osasyy" minun paluumuuttooni!

Jyväsjärven tältä puolen kuvattuna.
 
Siltaa pitkin pääsee nopeasti Rantaväylän toiselle puolelle.
Hienot maastot ja näköalat kävellä tai pyöräillä.

Lutakon rantaa!

Sunnuntai-iltana käytiin Jyväskylän satamassa kävelyllä.
On niin kaunista ja upeaa!
 

torstai 3. heinäkuuta 2014

Nyt löytyi ihana verhokappa!

Ihan uusi verhokappa, ja sitä on 2.50 m, että meidän ikkunaan vähän liikaa,
mutta en vielä leikellyt, ja ikkunassa on jo!
Tämä on eri huoneessa kuin se aikaisemmin miehen kanssa yhdessä askartelemamme taulu,
mutta voipi olla että ne laitetaan samaan huoneeseen,
sopivat tyyliltään yhteen!
Jonkun hopeinen palkintopokaali, tai tuollainen ihan erikoisen kaunis vaasi.
Ja vuodelta -26! Siinä on kaiverrukset!
Kolme sisustuslehteä ja pari huivia ja servettiteline.

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Pihtiputtaalla!

Jorma Kinnunen, Matti Närhi ja Kimmo Kinnunen
 
Miesten osallistujat ja naisten palkinviisikko.
Tero ja Ari kirjoittaa nuorisolle nimmareita.

Kuva on Konninkankaan ja Viitasaaren välitä.
Oli siellä muutama muukin paikanpäällä.
Lauantai-iltana tunsin vähän kurkkuni kipeäksi, mutta sunnuntaiaamuna
lähdimme ajelemaan Pihtiputaalle Keihäskarnevaaleihin.
Emme ole siellä koskaan käyneet.
(ja kun katsoin matkan mittaa, niin Alavudelta oli lyhempi matka kuin täältä,
matkaa oli yhteensuuntaan 148 km)
Siellähän aurinko paistoi ja oli todella kuuma.
Vähän oli latteat kisat, Egyptin Ihab Abrekrahman puuttui kokonaan,
ja mitään selitystä puuttumiselle ei annettu.
Ruuskasen Antti oli paikalla, mutta verrytellessä loukaantui.
Naisten kisa oli todella lattea.
Olihan siellä itse Aki Parviainenkin, ja muutamia politiikkoja,
Lauri Ihalainen (on paikkakunnalta kotoisin)
ja Mauri Pekkarinen.
Maanantaiaamuna oli sitten kurkku jo niin kipeä ja kuumettakin oli,
että koko päivä meni sängyssä peiton alla, ei maistunut ruoka,
ei puheääni kuulunut.
Tänään jo vähän helpottaa.