keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Ystävien seurassa ♥

Vietin muutaman päivän näiden ihanien sisarusten seurassa.
Kuten me ihmiset, hekin ovat omia persoonia,
vaalea on eloisa ja todella vilkas,
tumma vähän varautuneempi ja hiljaisempi,
omiinoloihinsa vetäytyvämpi!
Mutta aivan ihana ja hurmaavia molemmat!
Todella mukavat sisarukset!
♥ mukavaa seuraa ♥
 
Tänään vähän sateisempi päivä täällä meilläkin.
Tuolla Jyväskylän keskustassa tulvii niin,
että vettä on kaduilla sääreen asti
ja ihmiset eivät uskalla tulla kaupoista ulos kadulle,
kun vettä on niin paljon!
Kävin itsekin tänään Jyväskylässä,
mutta en keskikaupungilla!
 
 
Kukkakuvia:
 
 

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Penkki!


 
Tälläisen kun saisin!
Minulla on kaksikin penkkiä tilauksessa!
Toiseen on jo tuo istuinosa jemmassa,
mutta toinen on vielä ihan hakusessa!
 
Mukavaa keskiviikkopäivää teille toivottelen!
 
Taivaskuvia:
 
 

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Matto!




 

Tämmöisen olen virkkailut!
Lanka on purkulankaa, sellaista puuvillalankaa,
ja montaa väriä yhdistetty,
jo siinä lankojen yhdistämisessä meni monta päivää!
(hullua hommaa)
Tuon verran jäi lankaa, muuten voisin virkata lisääkin,
mutta tuo punainen lanka loppui!
Tuonne tämäkin siirtyy varaston hyllylle!
Miksiköhän aina pitää jotain tehdä!!!

Oikein leppoisaa tiistaipäivää teille toivottelen!
Itse lähden tästä kohtapuoliin pesispeliin,
Raumalta saapuvat naiset Kirittärien vastuksesksi!
 
 

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Pennin nalleja!

 

 

Kuka muista nallekarkit?
Lapsena kun pennin sain,
niin kioskiin kiireesti ja nallekarkinhan sillä pennillä sain!
Jokin aika sitten sain pussillisen näitä nallekarkkeja!
Mutta, siis mitä on tapahtunut,
eivät maistuneet yhtään miltään!
Monesta asiasta on valitettu, että ei ole enää niin kuin oli ennen,
no ei ole nallekarkitkaan!
 
Kaunis, lämmin, aurinkoinen päivä tänään ainakin täällä meillä!
Oikein mukavaa maanantaipäivää teille toivottelen!
 
Kuvia Jämsän Himokselta:
 
 

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Eilinen päivä!

Eilinen päivä oli aivan uskomattoman ihana päivä.
Serkkuni kutsui meidät muut serkut luokseen.
Hänellä ja toisella serkullani oli paljon vanhoja valokuvia,
mitä en ole koskaan nähnyt
ja yksi ylitse muiden on tämä kuva.
Voisin tämän laittaa vaikka minkälaisiin kultaraameihin,
niin paljon tykkään tästä kuvasta.
Siinä on serkkuni, jonka luona olimme ja toinen serkkuni,
jonka kanssa olen tullut niin läheiseksi tänne muutettuani
ja sitten minä itse!
Minulla on näiden serkkujeni kanssa noin kymmenen vuoden ikäero!
Ja sitten tämä kuva on otettu sen talon rappusilla,
missä asuimme kun synnyin ja tämän toisen serkkuni perhe asui samassa talossa,
isämme olivat veljeksiä.
Oli kyllä aivan uskomattoman mukava päivä,
aurinko paistoi ja kaikilla oli mukavaa,
paljon mukavia muistoja lapsuudesta, vaikka meillä tuo iso ikäero onkin.
Lapsena olimme niin paljon toistemme kanssa tekemisissä,
mutta sitten minä muutin täältä pois neljäksikymmeneksi vuodeksi,
suurin osa serkuistani on asunut täällä kotiseudulla koko ajan!
Niin suuret sydämenmuotoiset kiitokset
eilisestä päivästä!

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Kuvailuja!




Jotain heinää ja muutama lehti tuosta vihreästä kasvista tuolta pihalta!
Säilyivät sisällä maljakossa kolme viikkoa!

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Onnitteluja!

Tädilläni ja hänen miehellään oli eilen 47:s hääpäivä!
Onnitteluni heille!
 
Äitini sedän, Veikon, syntymäpäivä on tänään.
109 vuotta on Hänen syntymästään!

Riikka, kuten Häntä kutsuttiin, oli oikein hyvä ystävä
isäni tätien kanssa,
mutta myöskin minä muistan Hänet oikein hyvin,
paljon olimme yhdessä Hänen kanssaan,
kun olin lapsi.
Hänen syntymästään tulee tänään kuluneeksi 125 vuotta.

Tiistaipäivän terveiset!
 

maanantai 13. heinäkuuta 2015




 
Muutamia kuvia omasta pihasta!
Oikein hyvää alkavaa viikkoa teille toivottelen!
 

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Jyväskylän Kesä ... jatkuu!

Jos mahdollista niin menkää ihmeessä katsomaan!
 
 
Kuten kuvasta yrittää näkyä, niin todella korkealle hyppivät!

Eikä pelkästään hyppineet, vaan voltteja heittivät tuolla ilmassa
korkealla, ja alusta oli katu, siis asfaltti!

Trampoliinilta hypittiin pallon päälle auton katolle.
Tikkatauluun ei osunut yksi tikka, putosi lähelle varvasta.
Häneen sai niitata se joka kykeni!
Pallot ei ainoastaan pysyneet pään päällä,
vaan he tanssivat pallot pään päällä!

Ylhäällä vasemmalla, heittivät tikareita volttien kanssa,
ja toinen sai kuin saikin aina kiinni!
Laskettelumonot jalkaan ja suksiin kiinni,
siinä taivuttivat itseään aivan alaskin asti,
samalla keiloja heitellen, keiloja oli viisikin kerrallaan,
todella hauskan näköistä ja tietenkin taitoa vaativaa!
 
Tämän kaiken tarjosi Jyväskylän Kesä!
Oikein piti kahtena päivänä käydä katsomassa,
kun kerta Kävelykadulla satuttiin olemaan.
Aivan mahtavaa!

Jyväskylän Kesä!

Tämä kuvasarja liittyy Jyväskylän Kesä -tapahtumaan!
Kuvat ovat Kompassilta, siis kaupungin keskustasta!
Siellä viihdyttiin perjantai ja -lauantaipäivä!
Tähän tapahtumaan palaan vielä uusin kuvin!
 
Nämä menopelit eivät liity mitenkään Jyväskylän Kesä  -tapahtumaan,
oli jokin valtakunnallinen kokoontuminen viikonloppuna Laukaan Peurungassa,
ja sitten kokoontuivat vielä Jyväskylässä Aren aukiolla.
Olihan siinä jyrinää!
 
No ei nämäkään kuvat liity Jyväskylän Kesään mitenkään!
Mutta täällä Jyväskylässä oli samaisena viikonloppuna Sirkus Finlandiakin!
Emme varsinaisesti sirkuksessa käyneet,
mutta sirkusalueen kautta mentiin Hippokselle!
Yläkuvassa hylje kulkee esitykseen sirkustelttaan,
todella jännä, miten hyvin hän ymmärsi puhetta,
kieli jolla hoitaja puhui oli englanti ja venäjä!

Tämä hylje joutui vähän paniikkiin, allas oli nimittäin pesiskentän
katsomon alla!
Ja kun kyseessä on pesisleili, jolla oli osanottajia lähes kaksi tuhatta,
niin väkeä lappasi katselemassa yhtenään.
Hylje "karkasi" tuolta altaasta tuohon matolle,
hoitaja oli todella hädissään, mutta hyvin hylje puhetta uskoi
ja meni altaaseen takaisin!
 
Kävimme katsomassa tyttöjen ja poikien pesisleirin itä-länsi ottelut!
Ja länsihän voitti molemmat!
Poikien peli oli vähän tasaisempi, mutta tyttöjen pelissä näkyi tasoero todellakin!
Mutta ihan pakko sanoa, että oli kyllä eri meininki silloin,
kun itse olin vielä näissäkuvioissa mukana.
Meinaan vaan, että ovatpa nykytytöt suoraansanoen kömpelöitä ja hitaita!
Anteeksi nyt, mutta se vaan näkyi niin selvästi!
Mutta pääasia että on mukavaa mukavassa seurassa!
Ja että ylipäätään harrastetaan!
Paljon oli väkeä Hippoksella ja hauskaa tuntui kaikilla olevan!
 
Kuvia laskettelurinteestä:
 
 

torstai 9. heinäkuuta 2015

Runoilua!

Tälläisiä runokortteja olen tässä viimepäivät väsännyt!
Siis olen aina ihan aina, kerännyt kaikenlaisia värssyjä ja runoja talteen!
Ja vielä kun niitä kaunolla olen kirjoitellut, siis monia vuosia,
kirjoja ja vihkoja ja muita lehtiöitä onkin aikamoinen pino.
Nykyään ei juurikaan tarvitse kirjoitella,
kun vain klikkaa netistä, niin sieltähän niitä tulee...
Ennenvanhaan lainasin kirjastosta kirjoja ja niistä kopioin!
Mutta ei se mitään, olen aina tykännyt kirjoittaa, siis kirjoittaa kaunoa!
Ja tykkään että käsialanikin on aika kaunis, vaikka itse sanonkin!
Nyt olen heittänyt suurimman osan muistikirjoistani pois,
vain mukavat ja hauskat runot ja värssyt jätin!
Ne kokosin vielä sitten kahteen eri kirjaseen...
Tämä tässä on yksi niistä!
Kuvat ovat mummolani pihasta, narukeinu oli koivun osassa!
Kuvissa on minulle rakkaita ihmisiä, äitini, isäni, mummoni ja pappani
ja papan sisaret, minun elämässä hyvin rakkaat ja tärkeät ihmiset, Elina-täti ja Ida-täti!
 
Aamulla kävin kuvaamassa yön sadepisaroita!
Täällä on ollut oikein kaunis ja aurinkoinen päivä!
Muuramen kunnalla on iskulause:
Aurinkoinen Muurame!
Se piti ainakin tänään ihan paikkansa,
kun käytiin Jyväskylässä, niin siellä satoi ihan kaatamalla!
 
 
 

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Sukat!



 
No niin oikein MIESTEN SUKAT!
Ihmeellistä, että vain kaksi iltaa meni näiden parissa,
mutta kantapää tuotti vaikeuksia,
piti oikein ohjeesta katsoa.
En ole sukkia kutonut kun varmaan huhtikuussa viimeksi!
Tänään on sellainen sää, että sukat eivät olisi pahitteeksi,
mutta itsehän en villasukkia pidä ollenkaan!
 
Sateista ja syksyistä!
Nyt olen viikon jokaisen päivänä löytänyt pihastamme neliapiloita!
Kai niitä kasvaa siellä kuin sieniä sateella!
Kun vain alas katsoo niin aina osuu silmiin
ja kaikki on tallessa runokirjan välissä!
 
Purjehduskuvia: