tiistai 26. heinäkuuta 2016

Riihikirkossa!

Eilen olimme riihikirkossa Kuohulla.
Tämä on kirkon saarnastuoli.

Avoin ikkuna alttarin takana!
Kirkko on tehty jo vuosia sitten vanhaan riiheen.
Siellä on seurat aina Jaakopäivänä,
eli nykyisen isännän syntymäpäivänä.
Tämä tilaisuus on Jyväskylän seurakunnan
ja ihan kaikille on sinne kutsu tulla.
Itse olin nyt kolmatta kertaa.
Minulle tämä on tuttu paikka lapsuudesta,
tämä tila on mummoni siskon perheen maatalo.
Tässä pihassa olen mm. ainoan kerran ollut hevosen selässä,
se pelotti niin paljon että jäi siihen yhteen kertaan.
Taloa pitää nykyään mummoni tyttären tyttären poika.
On ihanaa että tila on edelleen käytössä ja siellä kovasti tehdään uutta,
mutta myös vaalitaan vanhaa!

 
Kirkkokahvit juodaan aina isossa tuvassa!

Aitan rappusilta!
 


 
 




 
Tuvan seinää!
Ei ole tiedossani kuinka vanha rakennus on,
pitääpä kysellä ensi kesänä!
 


Navetta!
Niin paljon rakkaita muistoja liittyy tänne!
 

2 kommenttia: