maanantai 28. helmikuuta 2011

Keväinen, mekein niinkuin ruohomainen tuulahdus olohuoneen lattialle




Yleensä en hauheasti haeskele tiettyä väriä ja mallia, mutta tätä mattoa olohuoneeseen on haettu melkein vuosi. Ensin siinä oli sellainen hyvin tumman ruskea, mutta ei se sopinut tumman lattian kanssa ollenkaan. Ja mikä erikoista, niin yksiväristä mattoa ei tahtonut löytyä millään. No nyt löytyi, lauantaina, ja tuolta tutusta Kyläkaupasta Tuurista, tietenkin. Verhot on vaihdettu jälleen, nämä ovat nyt nk. talviverhot, kangas on ollut ostettuna jo kaksi vuotta sitten, nyt kerkesin ne ommella. Kohta ne menee vaihtoon, mutta tää vihreä väri jatkuu kesälläkin.

lauantai 26. helmikuuta 2011

Kauniita tyttöjä



Missikiertue oli täällä Tuurissa kyläkaupalla ja pitihän sinne minunkin mennä katsomaan. Tuurissa äänestettiin voittajaksi tyttö numero 3, hän oli minunkin suosikkini ja toinen suosikki oli numero 10. Kivaa vaihtelua ja piristystä tänne maaseudulle. Kauniita olivat kaikki tytöt. Tytöt esittelivät kauniita pitsivaatteita, todella romanttisia ja hempeitä.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Ompelujakkara


Tämän muistan mummolasta. Äitini on verhoillut tämän uudelleen. Nyt kun otin sen kankaan pois, niin kuva tästä ja tummasta puusohvasta mummon kammarissa tuli heti mieleen. Äitini piti tässä kutimia, niinkai sitten mummokin. Taidan tämän säilyttää vain muistona.

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Sukkahousupäät




Tämä ohje oli Suuri Käsityökerho lehdessä joskus yli kymmenen vuotta sitten. Tähän kun innostuin niin tein näitä yötämyöten, vaikka aamulla piti töihin lähteä.








Nämä löytyi vielä, annoin näitä aikoinaan tosi paljon työkavereille ja sukulaisille ja pidin itsekin jossain takinkauluksessa. Silmälasit ovat kuivamustekynän välissä olevasta renkaasta, niitä on mulla jemmassa vieläkin ja edelleen otan, kun heitän vanhan kynän pois. Samoin purettua lankaa laitan talteen, että jos vielä johonkin joskus...

lauantai 19. helmikuuta 2011

Mansikkavaahtoa



Tänään on urheiluhullun onnenpäivä, telkkarista tulee hiihtoa, yleisurheilua ja juuri nyt jännitetään miten Tanjan käy pujottelussa. Kahvittelun väliin tein tuollaista mansikkavaahtoa. Illalla syödään lihapullia, pikkunakkeja, juustoja ja suolakeksejä. Ei kerkee sen kummempia lounaita valmistella tänään.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Nämä pääsi mun mukaan





Iso kahvikuppi oli vaan jotenkin niin kaunis, 0.30, kaksi Iittalan turkoosia lasia, niitä on ennestään neljä, 0.30 kpl, cocacola-lasi menee ystävälle, joka kerää niitä, vihreä lasikuppi oli vaan muuten kaunis ja väri oli kiva. Pellavaliina yhden euron, ihan siisti, puhdas ja kaunis ja liinaan sisään oli vielä laitettu saippuapaketti, 2 kpl jotain ihanaa yrttisaippuaa. Valokuva- tai tauluteline eurolla ja pieni rautalankakori, 0.20.
Itse vein ison pussillisen villasukkia. En ole kutonut villasukkia ainakaan vuoteen ja jostain tuli mieleen, että muutamat on vielä varastossa, että nyt taitas olla niille käyttöä, itse en villasukkia pidä ollenkaan.

torstai 10. helmikuuta 2011

Verhot vaihtoon





Vihreät yksiväriset verhot olohuoneessa oli. Laitoin sitten vasemmalle puolelle, missä on ovi terassille, kaksi tummemman vihreää ja yhden tuollaisen kuviollisen ja oikealle puolelle vain tuon kuviollisen.
Keittiössä saa sydänkappa olla vielä ystävänpäivän yli.
Mutta, totuus on, että olohuoneen kuviolliset ovat jo kirpputorilla johonkin toiseen huusholliin odottamassa pääsyä. Ja meillä on jälleen yksiväriset vihreät, eivät kuitenkaan nuo samat, ne nyt saa olla niin kauan kun se oikea kevät tulee, mää kun luulin sen jo tulleen, kun niin aurinko paisteli, mutta tänään on taas mittarissa -24.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Graafisia kokeiluja

















Näitä kolmea kuvaa muokkailin. Olen nähnyt niin kauniita kehyksiä blogeissa, photoscapella ja fotosketcherilla tehtyjä, mutta itse en uskalla kokeilla noita uusia ohjelmia, enkä ole löytänyt edes suomenkielisenä. Täytyy odotella, jospa täällä meilläpäin alkaisi joku kansalaisopiston kurssi, niin sinne sitten oppia hakemaan. Nämä tein vanhalla tutulla, työkaverilla, corellilla. Tuota lamppukuvaa yritin vaikka kuinka monta kertaa kääntää, mutta ei, photoshopissa se on oikeinpäin, mutta tänne tulee noin pystyssä. On tämä vaikeaa, kun ei moneen vuoteen ole käyttänyt näitä vempaimia.