.

.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Synttärit

Meillä on tänään synttärit!
Lainasin tämän kirjan jokin aika sitten kirjastosta.
Oli kyllä niin monta runua niinku justihin meirän elämästä!
(onko tuo nyt oikein kirjoitettu pohjalaasittain, en tiedä,
tämä pohjalaanen murre ei ole muhun kyllä sitten yhtään tarttunut)
Kirjoittaja Arto Juurakko on paikkakuntalainen.
Olen lukenut kaikki hänen runokirjansa, mutta tämä viimeinen on ihan paras!
Tämän lahjan saa synttärisankari tänään!
Enpä ole ennen runokirjoja hänelle ostanutkaan.
(Mutta sen kirjastosta lainaamani jo luetin hänellä.
Ja nauru maittoi siihen tapaan, että tätä kirja on kiva olla ihan omassa kirjahyllyssä.)
Onnea!

perjantai 21. syyskuuta 2012

Ida-tädin syntymäpäivä

Tänään on isäni tädin, Idan syntymäpäivä.
Olen jo aikaisemminkin kertonut,
että Ida-täti on lempein minun tuntema ja elämässäni
mukana olleista ihmisistä.
Hän on niin erityisesti jäänyt mieleeni.
Tämä valokuva on myös erityisen ihana,
kauniit pahvikehykset.
Mietin, että miten ne onkin 1800-luvulla tehty.
Illalla sytytän kynttilän Idan muistolle.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

tiistai 18. syyskuuta 2012

Viikonlopun kuvapläjäys

Ystäväni Mella laittoi mulle perjantai-iltana tekstiviestiä,
 että Kirin ja Lapuan loppuotteluun on vapaa sisäänpääsy!
Hän yritti houkutella mua täältä pohjanmaalta,
mutta minähän olinkin jo Jyväskylässä.
Tuloni tarkoitus oli kyllä ihan toinen kuin pesispeli.
Mutta peliinkin sitten kerettiin. Ja tylsää oli, Lapua oli niin ylivoimainen!
Mutta se tunnelma!
Vielä jääkiekkoakin oli ilalla tarjolla, siitä minä en välitä sitten yhtään,
mutta mies meni sinnekkin, tottakai kun satuttiin paikalla olemaan.
Ikkunasta: Päivällä!
Illalla: jääkiekkopelin jälkeen!
(Pesiksen väki oli jo kerennyt mennä,
siellä oli 3800 katsojaa!)
Näissä maisemissa lauantaina ja vielä sunnuntainakin!

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Kaatialan kaivoksella

Sunnuntai-iltana ajelimme Kaatialan kaivokselle.
Siellä on niin kauniita kiviä.
Tämä on sukeltajien suuressa suosiossa.
Vesi on todella kirkasta ja mikäli ymmärrän, niin syväkin on tämä lampi.
Kun lammen reunalla seisoo niin melkein pelottaa,
niin jylhiä nuo kivilohkareet ovat.
Kuvassa näkyy taustalla kaksi ristiä.
Ne muistuttavat valitettavista hukkumisonnettomuuksista.
Pitihän sieltä muutama lohkare kotipihallekkin tuoda.
Joskus vuosia sitten teimme useammankin kivienhakureissun.
 

tiistai 11. syyskuuta 2012

Muutama mukava kirja

 
Aivan ihania kirjoja.
Uudestaan ja uudestaan olen sivuja käännellyt.
 
 
Olenhan noita isoäidinneliökirjoja muutamiakin katsellut,
MUTTA: vasta tästä kirjasta sain ohjeen suorakulmaisen maton tekoon!
Aina vain neliskulmaisia on tullut tehtyä yhdestä palasta.
Hauska kassi ja lampunvarjostin, niin retro!
 
Nämä sukat ovat aivan kauheat, rumat!
Siis minun mielestä!
Tätä mallia tulen kokeilemaan!
 

 
Tässä mun viimeisin neliöni!

maanantai 10. syyskuuta 2012

Puutarhan herkkuja

Nämä herkut ovat ystävän puutarhasta.
Koskaan en ole maistanut näin hyvää persiljaa, se siis todella maistui.
 
 
Saimme myöskin viinimarjamehua mukaamme.
 
 
Tämä oli kyllä mahtavan kokoinen kurpitsa.
 
 
Viikonloppuna mennään taas käymään,
jokohan saadaan omppupiirakkaaineksia ♥

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

perjantai 7. syyskuuta 2012

Sukkasillaan

Vois kai ajatella, että eikö tolla ihmisellä muuta tekemistä ole!
Tässä vähän talven ja kesän sukkasaalista!
En katso koskaan telkkaria, ettenkö virkkaa tai kudo.
Sukkia nyt vaan on niin helppo tehdä.
Nämä on kaikki tehty ihan langanpätkistä.
Tai kirpparilta ostetuista langoista.
Ja vielä: itse en pidä villasukkia koskaan!
 
 

torstai 6. syyskuuta 2012

Tikapuut!

Aikaisemmin keväällä sain ystävältä kolme heinäseivästä.
Yksi niistä meni tyttärelle naulakoksi.
Nuo kaksi ovat tuossa pihassa nojailleet koko kesän,
kunnes isäntä otti ja teki tikkaat niistä.
Ja ihanhan ovat kauniit!
 

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Herkkuja metsästä

 
Tytär kävi marjastamassa.
Saipa houkuteltua isänsäkin mukaansa metsään.
Parikin mustikkapiirakkaa on jo paistettu ja puolukat on pakastettu,
niistä tehdään puolukkarahkaa, se on mun herkkua!
Minähän olen ollut innokas marjastaja jo lapsena.
Meidän perhe vietti syksyisin viikonvaihteet marjametsissä,
se oli sellainen tapa vissiin siihen aikaan, enkä sitä yhtään pahalla muistele.
Isäni tunsi kotiseutunsa metsät niin tarkkaan,
evästä oli mukana, muistan sen voipaperin rapinan vieläkin.
 
 
 

tiistai 4. syyskuuta 2012

Kaksi ihanaa putiikkia Pohjanmaalla!

 
Lundagård Purmo.
Ihana vanha talo, ollut jonkun kotina aikaisemmin.
Pihassa olevassa aitassa oli isompaa tavaraa myytävänä.
Kaunis pihapiiri.
Mukava henkilökunta ja kodikas puoti.
 
 
 
Quriosa, Mustasaari.
Tämä kuva on pihapiiristä.
Tämäkin putiikki ihanan, vanhan talon pihapiirissä.
Varsinaisesta myymälästä jäi kuva ottamatta.
Kotoinen, ystävällinen ilmapiiri ja henkilökunta ystävällistä.
 
 
 
 
 
Muutama kuva meidän ostoksista.
Reissu oli mukava ja kaikinpuolin onnistunut.