.

.

lauantai 31. tammikuuta 2015

31.1.1913

Tänään muistan äitini tätiä, Kyllikkiä!
Kuva on hänen rippikuvansa!

perjantai 30. tammikuuta 2015

Kirpparilla!

 
Enpä juurikaan kynttilöitä ole ostanut pitkään aikaan muualta kuin kirpparilta!
Tämä satsi tällä kertaa!
Isoja kynttilöitä poltan ulkona isoissa lyhdyissä!

Lankoja löytää harvoin!
Varsinkaan punaista lankaa, sitä on todella harvoin tarjolla!
 
Teen aina kaksi samanlaista kerää,
niin on helppo sitten raidallisia sukkia kutoa!
 
Nyt löysin todella mukavat lankapussit!
 
Ihania selkeitä värejä molemmissa pusseissa,
eikä maksanut kuin euron pussi!
 
Tämä nyt vain oli niin kaunis, että mukaan lähti!

Tämä vanha lasilautanen tahtoi tulla minun mukaan!
 
Täällä meillä paistelee aurinko kauniisti,
iltapäivälle lähden ulos minäkin!
 

torstai 29. tammikuuta 2015

Kauniita käsialoja käsin kirjoitettuna!

Kirjeen olen saanut entiseltä työkaveriltani, Julialta,
hän täyttää maaliskuussa 92 vuotta.
Kuvan on isäni antanut äidilleni vuonna 1946!
Kuva oli meillä kotona kehyksissä ja tauluna seinällä,
silloin kun olin pieni tyttö!
Kuvan takana on tekstiä, mutta se on liimattu pahvin päälle,
niin teksti ei näy!

Tämä käsiala on vuodelta 1940!

Tämä on samasta kirjeestä kuin ylempi teksti!
Isäni täti on saanut tämän kirjeen 50-vuotispäivänään!
Kirje on minulla tallessa.
On minun suurimpia aarteitani!

Tässä tämäntapaista käsialaa!

Käsialanäytteet Spede Pasaselta, Irvin Goodmanilta ja Vesa Keskiseltä!
Vesahan on silleen tuttu mies,
että aikoinaan tein heidän ilmoituksiaan ja Vesa ja veljensä Pekka
olivat usein mukana kun ilmoituksia valmistettiin
ja muutenkin firma missä olin töissä teki paljon yhteistyötä
kyläkaupan kanssa, mutta aikaa näistä vuosista on tosi paljon!
 

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Kaunokirjoitusta!

Olen säästänyt nämä mustekynät! 
Siniseen kynään ostettiin tuollaisia patruunoita ja punaiseen kynään
laitettiin kynän päästä mustetta!
 
Tämän kynän olen saanut serkultani.
Hän on oikein kaivertanut siihen nimeni.
 
Tämän kynänvarren historiaa en muista!
 
Mutta paljon tätä olen käyttänyt!
Tämä on sellainen, että terää kastettiin mustepulloon!
Minulla on niitä mustepullojakin pari tallessa,
mutta en nyt muista missä....

Teriäkin on tallessa vielä muutamia,
niin kuin näkyy, terien päät ovat eri paksuisia.
Tuli niin paha mieli, kun jokin aika sitten luin lehdestä,
että kaunokirjoituksen opettaminen lopetetaan.
Kaunokirjoitus oli yksi minun lempparijuttuni,
tykkään vieläkin kirjoittaa kaunoa,
mutta tilaisuuksiahan on nykyään aika vähän!
Ennen kun askartelin itse kortit,
niin aina kaunolla kirjoitin tervehdykset.
Oikein minua suututti, kun tuli näitä tarra-arkkeja,
missä oli valmiiksi kirjoitettuja toivotuksia ym!
 


tiistai 27. tammikuuta 2015

26.1.2015

Sain eilen tämän joululahjan!
Kynttilä on ihana, se vaihtaa väriä valossa!
Jos laitan tulen, niin vielä tuoksuukin miedosti!
Kauniit värit vaihtuvat punaisesta, siniseen ja vihreään!

Olin eilen tapaamassa kahta ystävääni, koulukaveriani,
toisen kanssa olimme samalla luokalla neljä vuotta,
toinen tuli samaan kouluun myöhemmin, oli vain yhden vuoden,
eri luokalla kuin me tässä kuvassa olevat,
mutta vapaa-ajalla olimme todelliset ystävät,
illat pitkät yhdessä, aina yhdessä,
siihen asti kunnes minun perhe muutti kauemmaksi,
se oli kamala päivä.
Eilen muistelimme, että emme nähneet sen jälkeen kuin yhden kerran,
kunnes minä muutin kokonaan pois Jyväskylästä.
No eilen oli se päivä, kun tapasimme,
neljänkymmenenkahdeksan vuoden jälkeen!
Ja niinhän se ilta loppui kesken....
mutta tästä nyt jatkamme!
Jokaisessa luokkakuvassakin me olemme vierekkäin,
se, jos mikä on ollut sitä todellista ystävyyttä!
Ja meillä oli harrastuksetkin samat, koripallo, käsipallo ja pesäpallo!
Eilen muistelimme, että olishan meistäkin voinut tulla vaikka mitä
mestaripelaajia, mutta kun ei siihen aikaan ollut juniorisarjoja,
jouduimme heti aikuisten joukkueeseen,
ja emme sitten jaksaneet niin kovaa treeniä!
Mutta koulussa oli mikä tahansa ottelu, niin kuuluimme voittajiin!
Aina itsekseni muistelen, miten hyvä tiimi olimme Mellan kanssa,
oli kiva kuunnella, kun hän puhui kuin minun suulla!
Kausikortit meillä oli pesispeleihin ja vakiopaikatkin Harjun kentällä!
Tässä ovat ainoat kuvat mitkä minulla on noilta vuosilta.
Eipä silloin kuuskytluvun alussa paljon valokuvia otettu.
Nämä kuvat on otettu ystävieni pihapiirissä,
he asuivat samassa talossa,
minä asuin parin korttelin päässä!
(kuvassa oleva poika on meidän luokkakaveri, joka asui tyttöjen kanssa samassa talossa)
Suuret kiitokset tästä ihanasta kynttilästä,
en minä taida sitä maltaa edes polttaa,
keittiön pöydällä on pöytälamppu,
ja kun tämä on siinä vieressä, kun lamppu on päällä
niin värit vaihtuvat itsestään,
kaunista katsella!
Meillä kaikilla kolmella on nyt samanlaiset!
 



maanantai 26. tammikuuta 2015

Kynänpätkiä!

 
 
 
 
Tarvitaan siis kynänpätkiä ja paperirulla!
Huomaattekin varmaan,
että kaksi kynäkuppia on tehty pelkästään Ikeankynistä!
 
Ystävälleni joka oli vailla jämälankaideoita!
Voit virkkailla purkeille vaatteet päälle!
Kyllä ainakin tuikku loistaa kauniisti tulta raoista,
mutta voihan näissä säilyttää ihan mitä vain purkkiin mahtuu!
Tämä yksi oli jäljellä,
tein näitä joskus ihan innoissani muutamankin!
On minulla jemmassa lasipurkkeja edelleen!
 
Maisemakuvia voit katsella klikkaamalla tästä:
 
 

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

ISOJA sukkia!

No niin, nyt olen oikein kutomalla kutonut
ISOJA SUKKIA!
 
 
Todella tylsää kutoa näin tummaa!
Mielellään miehet varmaankin ottaisivat ihan yksivärisiä sukkia,
mutta siihen minun kärsivällisyyteni ei riitä!
Olen muutamat mustat sukat kutonut,
todella tylsää!
 

lauantai 24. tammikuuta 2015

Kelloja kaulassa ja ranteessa!

Isäni tädin, Elina-tädin kello!
Aivan ihan!
Tätä vois siis pitää kaulassa ja ranteessa.
Olin kyllä onnekas kun tämän kellon sain!
Kyllä sitä niin ihailtiin!

Tässä kuvassa näkyy, kun kellossa on saranat!
Ja sitten tuo kehikko, se laitettiin ympärille silloin kun kelloa pidettiin ranteessa,
en muita enään minkälainen oli ranneke,
varmaankin joku nahkainen!
 
Itse pidin kelloa kaulassa, en koskaan ranteessa!

Kellon takana on oikein Elina-tädin nimikirjaimet kaiverrettuna.
Todella kauniisti kaiverrettu!
 
Ja viisarit niin herkät ja kauniit,
tuo pieni viisari on näköjään pudonnut.
Muistan, että usein aukaisin kellon ja kurkin sinne sisälle,
oli jotenkin niin hauskaa aukoa sitä!
 
Tämä kello on isäni tädin, Ida-tädin kellon.
Sain molemmilta tädeiltä kellot.
Tätä pidin tosi paljon,
ja tämähän oli siihen aikaan, 60-luvulla todella hieno,
ei silloin ollut vielä isoja kelloja!
Alhaalla vasemmalla näkyy hihnan jäljet
ja myöskin tämän kellon takakannessa oli Ida-tädin nimikirjaimet!
Minulla oli valkoinen nahkahihna tähän kelloon!

Ihana kello!
 
Tämä on myöskin Elina-tädin kello,
jo vähän modernimpi!
Mutta vetää pitää, jos aikoo käyttää!
 
Tämän olen sitten ihan itse ostanut!
Ja mikä ihmeellisintä,
kelloa en ole ainakaan kymmeneen vuoteen ranteeseen laittanut!
Mikä ihana vapaus olla ja elää ilman kelloa!
 
Kuvia lisää:
 
 

 

perjantai 23. tammikuuta 2015

Virkkausta ja purkamista!

 
Tämän virkkasin sunnuntaina.
Tiesin kyllä, että ei näin pitkä ole hyvä, ja sitten purinkin monta kerrosta pois,
olikin sitten ihan ok!
Mutta ei sittenkään!
Eihän minulla ole mitään käyttöä tälle ja niinpä tämä lanka on kerällä ja kaapissa!
 
Tässä lähikuvaa mallista!
 
No ehkä valkoinen on kauniimpi!
Olihan se, ei ole tätäkään enään!
 
Tämänpituinen on ehkä ihan ok, ja luulen, että lämmittääkin!
 
Lähikuvaa!
 
Lanka ei tule kuvissa oikein näkyviin, mutta kaunista ja pehmeää on,
ei yhtään kutittele!
 
Tämä onkin vanhempi kuva.
Samasta langasta tekemiäni tuubihuiveja,
nämä on minulla edelleen,
mutta en ole vissiin yhtään kertaa käyttänyt!
 
Tuubihuivi rullalla!

Lanka on todella mukavaa ja pehmeää!
Nyt ovat kaikki kerällä ja pussissa varaston hyllyllä!
Ehdotuksia otetaan vastaan, että mitä seuraavaksi!!!