tiistai 31. tammikuuta 2012

Kyllikki-tädin syntymäpäivä



Tänään muistelen äitini tätiä, Kyllikkiä.
Hän oli sydämellinen, lämminhenkinen ihminen.
Hänen punaisessa tuvassaan oli lämmin tunnelma, aina kun siellä vierailimme.
Tämä peltirasian tarinaa en tiedä, mutta rasiassa on käsin maalattu kansi,
ja siinä teksti Kykky 1945.
En tiedä onko Kyllikki-täti itse maalannut rasian, vai saanut lahjaksi.
Kyllikki-täti on rasian minulle antanut, mutta en muista, että mitä hän siitä olisi kertonut.

maanantai 30. tammikuuta 2012

Upeita värejä taivaalla







Vielä piti ostaa kolme tälläistä punaista tuikkukuppia.
Todella kauniisti valo tuli läpi.
Ulos en uskaltanut laittaa, ovat niin ohutta lasia.

torstai 26. tammikuuta 2012

Jotakin pientä


Tälläinen puinen kukka-astia, missä oli nuo vihreät tekokukat.
Yksi erilainen tuossa keskellä, mutta itsellä oli ennestään samanlainen kuin nuo kaksi,
niin vaihdoinpa sen siihen sitten.



Kristallimalja kannella. Aivan ihana.

Nämä löytyi tänään. Jumpasta tullessa poikkesin.
Näitä oli vain kolme, mutta tätä sarjaa on kyläkaupalla myytävänä,
että sieltä sitten lisää ostamaan.





Ruukku on kirpparilta, samoin lasipullot, 0.10/kpl.
Pieni laatikosto on ihan oikeasta kaupasta ostettu.
Aina ei mene niinkuin Strömsössä,
meinaan, että siellä niille tehdyille askarteluille
löytyy paikka heti jostain.
Kukkalaatikolle kyllä löytyi paikka,
tuon pienen kaapin päällä on helppo vaihdella erilaisia pikkujuttuja,
kun yhteen kyllästyy niin vaihtaa toiseen.
Vaikka koko ajan tyhennänkin näitä kaappejani.
Eilen viimeksi olin niin tyytyväinen, kun kirpparilla oli mennyt kaupaksi
turkoosi lasinen ruokailuastiasto, 12 kpl lautasia ja pikarit.
Onneksi täällä on vai tuo yksi kirppari.
En jaksasi kulkea useammassa. Tuo riittää mulle hyvin.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Auringonvaloa


Eilen oli todella kirpakka pakkaspäivä, mutta aurinko kurkisteli puiden välistä.
Ihanaa, kun kerkeää nauttia luonnosta ja sen kauneudesta ja rauhasta.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Kädentaitoja

Äitini kädentaitoja.
Itsekin joskus kirjailin pyyhkeisiin nimiä ja nimikirjaimia. Mikä tuntuu nyt perin kummalliselta.
Aivan eri kunnioitusasteikossa ovat kuitenkin nämä äitini kirjailut.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Onko nää nyt niitä heräteostoksia?


Kolme eri kokoa. Pienimpiä olisin ostanut enemmänkin, mutta niitä oli vain kaksi.
Nämä maksoi 0.50-1.00-1.50 euroa/kpl.



Tämä maksoi 0.50. Siis tästä puuttuu lasinen tuikkukuppi.
Tämä on todella kaunis, näin vain koristeena.
Ja paikka löytyi pesuhuoneesta.


Tästä rautalankasydämestä puuttui ripustusketju.
Nää rautalankajutut on mun intohimoni, ettensanois.

Tästä puuttui lasinen tuikkuastia ja muutamia kristallikoristeita.

Tähän terassin ikkunoiden väliin olen etsinyt sopivaa lyhtyä.
Kolme erilaista olen ostanut, eikä mikään ole tuntunut oikein hyvältä,
tämä nyt on just niinku tähän. Ja maksoi sen euron.
Onneksi noita kippoja löytyy!
Ja kaiken kruunaa tämä! Viisi euroa maksoi.
Joitakin kristalleja puuttui ja pari ketjua oli poikki.
Mutta kaikki on jo ok.


Olen monesti jo meinannut hävittää nämä "kristallini".
No nyt niille löytyi käyttöä!

Illalla laitoin tulen tähän tuikkuun,
niin näin oudot kaksi valosilmää tuolla metsätiellä!
Joku oli lähtenyt sinne autoilemaan ja oli jäänyt hankeen kiinni.
(Vinossa kuvassa oikealla ylhäällä ne kaksi silmää näkyy.)
Ja ostoksilla olin siis Tuurin kyläkaupalla.
Kassa oli aivan ihmeissään, kyseli, että mistä mää näitä löysin.
Kerroin hänelle että sinne jäi vielä hänellekin monenmoista lyhtyä.

torstai 19. tammikuuta 2012

maanantai 16. tammikuuta 2012

Liimaa, lakkaa ja paperisilppua...

Joulupallokokoelmani.
Näitä olisi tarkoitus päällystää.
Yhden jo kokeilin, mutta tuo sanomalehti, mikä meille tulee,
 niin on aivan liian paksua paperia.
 Kirjastosta jo pyysin Helsingin Sanomia,
se painetaan ohuemmalle paperille.
 Kuukauden päästä saan hakea nipun vanhoja Hesareita.
Muut pallot ovat omiani, mutta tuollaisia punaisia
joku oli jättänyt kirppikselle neljä pakettia,
jokaisessa kuusi palloa, että kiitos vaan.

Tämän pussin ostin kirpparilta, 20 senttiä maksoi.
Tässä on siis sellainen lasten palikkapeli
 Taidan maalata nämä valkoiseksi ja sitten liimata päälle kirjaimia.


Nämäkin joku oli jättänyt kirpparille.
Isoja lastulevypaloja.
Taitaa olla liian haasteellista päällystää,
ehkä maalaan, ovat siis toiselta puolelta värillisiä.



Pari vanhaa venäläistä kirjaa, kirjaston poistoista saatu,
näissä on ohut paperi, näillä voisi kokeilla päällystää.



Askarteluvälineitä etsiessä tuli esiin muutamia itsetekemiäni leimoja, vuosien takaa....










Joku oli jättänyt tälläisiä jättikarkkeja kirpparille.
Ovat siis kuusenkoristeista. Vielä on mietinnässä että mitähän näistä saisi kehiteltyä!



Tämä kori oli myöskin hylättyjen tavaroiden laatikossa kirpparilla.
Aivan ihana, mun mielestä, että kiitos tästäkin.
Tämä on kierrätystä parhaimmillaan, kun ei sulle kelpaa niin mulle kelpaa.