lauantai 30. marraskuuta 2013

30.11.1917

Tänään muistelen isäni siskoa, Aili-tätiä.
Hän on viettänyt syntymäpäiviään talvisodan syttymispäivänä.
En osaa edes kuvitella minkälainen se päivä on silloin ollut.
 

perjantai 29. marraskuuta 2013

29.11.1919

Tänään sytytämme kynttilän Tuuren muistolle.
Lapsuudessani heidän kotinsa oli minulle kuin toinen koti.
Niin lämpimiä muistoja.
Kuvan järvi on hänen kotiseudultaan, viime viikolla kuvattuna.
Kävin siellä vähän muistelemassa.

torstai 28. marraskuuta 2013

Joulumyyjäisissä!

Tiistai-iltana kävin meidänkylän koululla joulumyyjäisissä.
Ensimmäisenä kun ulko-oven avasin, niin olihan "kenkämeri" edessä!
(Onneksi oli ehjät sukat jalassa!)
Siihen vaan sitten kengät jonon jatkoksi....
Väkeä oli todella paljon.
Kotiin päätin lähteä vähän nk. oikopolkua. Olen siitä kulkenut aikaisemminkin,
mutta en pimeällä. Tuli vain mieleen, että seuraavalla kerralla taskulamppu mukaan.
En ole ulkona kulkenutkaan taskulampun kanssa kuin joskus lapsena mummolassa.
Kävimme siellä aina urheiluseuran joulujuhlissa ja sinne tepasteltiin taskulampun kanssa!
Ja naapuriin saunaan!

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Kesän sukkasatoa!


Kaksikymmentäviisi paria sukkia!
Ja kaikki on kudottu kirpparilta ostetuista langoista,
tai muista jämälangoista.
(Kudon vain silloin kun katselen telkkaria!)
MUTTA ei tässä vielä kaikki!
Jatkuu...

torstai 21. marraskuuta 2013

Mustaa!

 
Tämä on alkuperäinen nojatuoli ruskeine käsipuineen!
Ostimme tänne uuden sohvan, mustan!
Sen johdosta nojatuolien nojapuut saivat tätä uutta väriä!
Jotakin oli tehtävä, ei viitsinyt uusia nojatuoleja ostaa,
koska näissä istuminen tuntuu mukavalta!
Tämän tuolin olen esitellyt jo aikaisemminkin.
Sítä vähän paklattiin ja maalattiin valoiseksi, tottakai! 
Mutta täällä se näytti aivan liian kalpealta!
Onneksi tuota mustaa maalia on iso purkki!
 
 
 

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Sirpaleista koottu!

Äitini kannu!
Tämän on joskus vuosia, vuosia sitten Venäjältä äitini tuonut.
En sitten tiedä miten on rikki mennyt, mutta hän on sen liimaillut kasaan!
Tämänhän olisi periaatteessa voinut heittää roskiin, mutta on niin hienosti koottu,
että pakkohan tämä on säilyttää.



Tämäkin matkusti ihan "ehjänä" takaisin tänne Keski-Suomeen!
Osaan minä pakata, kaikki tuli ehjänä perille!
Tämähän oli jo kuudes muutto meillä!
 
 

tiistai 19. marraskuuta 2013

Maisemat vaihtuivat!

Kauniitahan nämä kivet ovat,
varsinkin kun tykkään kivistä todella paljon!
Kyltissä lukee : Vaarallinen lasku!
Tälläisiä liikennemerkkejä ei juurikaan lakeuksilla tullut vastaan!
Tästäkin lasketaan alas ja sitten taas noustaan ylös! 
Kallioita on vähän vaikeata kuvata.
Ovat vähän pelottavankin näköisiä.
Että näin mun maisemat vaihtuivat!
Kuvat ovat tästä läheltä.
Kyllä meidänkin makuuhuoneen puolelta näkyy korkeita kallioita,
mutta ei ihan näin hulppeita maisemia!
Kuvat ovet terveiseni ystävilleni eteläpohjanmaalle!
 

perjantai 15. marraskuuta 2013

14.11.1895

Eilen oli perheemme hyvän tuttavan, Silja-tädin syntymäpäivä.
Kun asuin syksyllä kuukauden Jyväskylässä,
niin kävelin usein tämän Silja-tädin talon ohitse.
Aikoinaan meiltä oli vain kadunylitys heille.
Nykyään talo on vaaleansininen, silloin se oli punainen.
(Tänään laitan viestiä Jyväskylän seurakuntaan ja kyselen, että missähän
Silja-tädin hauta on.)
Hänen poikansa Topin ammatti oli "avain" myös minun tulevaisuuteen.
Siis niin lämpimiä muistoja!

tiistai 12. marraskuuta 2013

Ristipistoja

Kauniita pieniä ristipistoja!
Viikko oli mennyt yhtä sydäntä tehdessä.
Myös vessan ovessa oli samaa aihetta oleva pyöreä ristipistotyö.
Tämä on yksi kauneimmista ristipistotöistä mitä minä olen nähnyt.
Tämä on edelleen Lahjan käsien työtä.
 

maanantai 11. marraskuuta 2013

Syksyn synkän pöytäliina




Tämä oli tälläinen pitkänmallinen.
Voi käyttää pöytäliinana tai vaikka sängynpäällä. 
Tässä tämä isompi liina, jonka nimi oli tämä Syksyn synkän liina!
Ei ole kuulemma ollut kertaakaan vielä käytössä.
Ei ole niin synkkää syksyä vielä tullut!
Eikä tulekkaan tämän liinan tekijälle.
Olen aikamoisen onnellinen että erään ystävän kautta sain tutustua
näiden liinojen tekijään, Lahjaan, 78 v.
En ole nauranut aikoihin niin paljon kun Lahjan luona vieraillessa,
kävimme viime viikolla kaksi kertaa hänen luonaan.
Nämä ompelukset ovat vain pieni osa hänen kädentaidoistaan.
Hän puhui niinkuin mummoni aikoinaan, oi että oli mukava kuunnella
sitä vanhaa keskisuomalaista murretta.
Niin sydämellinen ja ihana ihminen.
 
 
 
 

tiistai 5. marraskuuta 2013

Inkeri-tädin syntymäpäivä

Tänään täyttää äitini sisar, Inkeri 89 vuotta Rovaniemellä.
Sydämelliset Onnittelut!
 

lauantai 2. marraskuuta 2013

2.11.

Tänään on äitini syntymäpäivä. 
Monta vuotta on tämä päivä jäänyt väliin,
että en ole omaisteni haudoilla päässyt käymään.
Aamupäivällä kävimme.