maanantai 23. heinäkuuta 2012

Kulttuuria ja urheilua

Keskiviikkona olin Kauhajoen kesäteatterissa.
Näytelmä oli Tankki täyteen.
Ihan hauska, mutta kun oli telkkarista ennestään tuttu, niin se jotekin lannisti esitystä.
Juhanaa näytellyt mies oli kyllä aivan samanlainen kuin telkkarin Juhanakin.
(kuva on esitteestä, kamerasta loppui akku,
kävimme ennen teratteriesitystä muutamassa mielenkiintoisessa paikassa
enkä ollut sitten ladannut akkua ennen reissuun lähtöä!)
Elina Oksala, viulu ja Sami Varvio, haitari.
Aivan ihastuttavaa musiikkia.
He eläytyivät näytelmään näyttelijöiden mukana,
joskus vain paikallaan soittaen, joskus juosten, kävellen.

Lauantaina olin siis Nokian kesäteatterissa.
Näytelmä oli Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen.
Kaunista musiikkia ja tanssia.
Näytelmässä todellista draamaa.
Ihana kokemus. Ja muutenkin reissu mukava,
uusia mukavia ystäviä sain taas tälläkin reissulla.
On mukava kylällä nykäistä hihasta, että muistatkos missä tavattiin!
Sunnuntaina Kuortaneella.
Kuortaneen Eliittikisat ovat kyllä yksi kesän kohokohta,
olen siis niin urheiluhullu kuin vain olla voi!
Ylhäällä vasemmalla Karolin Klûft, joka ei pystynyt hyppäämään ollenkaan,
mutta tsemppasi muita hyppääjiä ja moni sai nimmarin ja pääsi kuvaan Karolinan kanssa.
Keskellä Niclas Sandells, sympaattinen urheilija hänkin.
Alhaalla vasemmalla yksi mun suosikeista, Jonathan Åstrand.
Oikealla alhaalla Helsingin EM-kisojen prossimies, Michel Torneus,
sai yleisön mukaansa, hänkin.
Antti Ruuskanen, Tero Pitkämäki ja hänen takanaan Ari Mannio,
oikealla Lassi Etelätalo, joka heitti toiseksi Kuortaneella.
Monien vuosien jälkeen David Söderberg voitti OP:n
ja pääsi Lontoon olympialaisiin!
Keihäsmiehet tulossa kentälle ja oikealla poistumassa kisan jälkeen.
Kisoissa juoksi myös mun suosikkityttöni, Hämäläisen Anna.
Ja Alavuden oma tyttö, Sepänmaan Mari voitti korkeuden.
Onnittelut Marille!
Mukavat kisat ja Kuortaneella uusi katettu katsomo!

2 kommenttia: