sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Trombi!

Pieni piste taivaalla on teltta!
Teltta on laskeutunut jo vähän matalammalle.
Se lasketui aika lähelle meidän autoa.
Ja tämä on se teltta!
Tämä iso teltta lasketui onneksi jokeen!
Rannalla ihmiset yrittävät pelastaa tavaroita.
 
Kuvat ovat Miljoona Koira näyttelystä Tuurista 8.6.2013
Olimme hetken aikaa jo olleet parkkipaikalla.
Emme olleet vielä lähteneet autosta pois, niin taivaalla alkoi lentelemään tavaraa!
Ei sitä ensin oikein tajunnut, että mitä tämä on, sitten nähtiin hiekan pöllyävän
näyttelyalueella ja tajusimme mistä on kyse.
Aika hurja näky, ei siinä olis autoa kerennyt mihinkään siirtää, jos jotain olisi päälle tullut.
. Mutta onni onnettomuudessa, kaikki mitä tälle alueelle lasketui,
niin putosivat autioihin paikkoihin, ainakin kaksi teltaa, pientä tavaraa ja lippua ja lappua,
mutta yksi sateenvarjo ainakin jatkoi matkaansa tavaratalon yli kauemmaksi.
Jokeen pudonneen teltan mukana meni paljon tavaraa joen pohjalle,
mutta isokokoinen pöytä esim. saatiin pelastettua rannalle.
Trombi oli tarttunut ainakin yhteen koiraan, mutta omistaja oli saanut pidettyä hihnasta kiinni.
Samoin ihmiseen, mutta hänkin oli pitänyt jostain rautatangosta kiinni.
Aivan uskomaton näky. Ja teltat ym. lensivät todella korkealla, pilvissä,
ja ne lensivät sinne todella kovalla vauhdilla!

8 kommenttia:

  1. Oho..jopas oli trombi.
    Itse olen nähnyt, miten ojan yli poluksi laitetut laudat nousi ilmaan...kun kertoilin siitä tuntui, että ihmiset katsoi joenkin vähän kieroon minua...:D

    VastaaPoista
  2. Paljon pahemminkin olisi voinut käydä, tiedän kokemuksesta.
    Oli onni onnettomuudessa että päästiin siellä noin vähällä.
    Mukavaa ja tyyntä päivää sinulle ♥

    VastaaPoista
  3. ♥ No jopas! ..toivotan hyvää päivän jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Tuli käytyä Tuurissa kanssa mutta lähdettiin sieltä pois siinä puolikaks pilviä jo näkyi taivaalla silloinkin.Kyllä luonnonvoimat ovat kovia ei niille ihminen mitään voi.Mutta onneksi ei tullut kuin aineellisia vahinkoja.

    VastaaPoista
  5. Tais olla hyrja näky. Kyllä se luonto Suomessakin pyörittelee

    VastaaPoista
  6. Huh, -luinkin jostakin uutisesta tuosta trombista!
    En ole koskaan nähnyt -enkä haluaisikaan nähdä!
    Onneksi vakavilta vammoilta selvittiin.
    Aurinkoa päiviisi!♥

    VastaaPoista
  7. Kyllä noita luonnonilmiöitä sattuu Suomessakin. Onneksi ei käynyt pahemmin.

    VastaaPoista
  8. Tämä olikin sitten joku pölypyörre. Mutta oli se aika erikoista, kun niitä tavaroita lenteli siellä taivaalla, niin oli vain sellainen olo, että MITÄ!

    VastaaPoista