sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Sepäaukion kirppiksellä!

Tämän käsintaotun koukun olen ostanut jo aikaisemmin!

Eilen ostin nämä kaksi koukkua!
Olen kuvannut nämä vanhan laudan päällä,
lauta on noin 30x50 cm kokoinen,
ja todella vanhaa puuta,
olen saanut sen hyvältä ystävältä.
Tuolla se odottelee, en ole vielä keksinyt sille käyttöä!
 
Sepänaukion kirppari aukesi eilen ja siellähän on käytävä nyt
sitten joka lauantaiaamu ja sunnuntaiaamun.
Kirppis on sellainen missä myyjät ovat itse paikalla myymässä,
Ja mitä ihmettä, tänään tuossa keskipäivällä vasta hoksasin,
että kirppishän on auki tänäänkin,
olin vain siinä ajatuksessa, että lauantaisin!
Tänään olisi ollut Jyväskylässä kävelykadullakin kirppis,
mutta pesisottelu Hippoksella vei voiton!
 
Tämäkin kirppislasi on jo aikaisemmin ostettu!
Minulla oli aikoinaan näitä laseja,
hävitin ne ja ostin nyt yhden muistoksi!
 
Tämän käsinsidotun ja kankaalla päällystetyn kirjan ostin eilen
ja kynttilä tuli vähän niin kuin kaupanpäälle!
 
Tänään alkoi kesä!
Aamupäivällä olin ehkä yli kaksi tuntia terassilla istuskelemassa,
kyllä oli niin kaunista ja rauhallista ja lämmintä.
Eilen kuulin käen kukkuvan tuolla Muuramessa.
 
Lisää kuvia:
 
 


2 kommenttia: