.

.

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Huutokaupassa!

Kävimme lauantaina huutokaupassa täällä Jyväskylässä.
Se oli elämäni toinen kerta, kun huutokaupassa kävin.
Ensimmäinen oli noin kolmekymmentä vuotta sitten
erään urheilu- ja vaateliikkeen huutokauppa,
siellä olisi ollut paljon ostettavaa,
mutta ihme kyllä, suustani ei vaan tullut ääntä,
siitä jäi kumma muisto,
en vaan uskaltanut siellä huutaa mitään,
se ääni ei vaan kulkenut!!!
Outo juttu!
No täällä olisi ollut ostettavaa,
mutta tämä kesäasunto on niin pieni,
että en voi tänne mitään ostaa "jemmaan"!
 
Näitä valaisimia myytiin muutamia,
hinnat olivat 30-38 euroa,
sitten huudot loppuivat,
niin luvattiin kympillä myydä loput!
Että tuollaista se sitten on huutokaupassa,
eräs nainen osti juurikin kaksi,
 toisesta maksoi sen 38 euroa ja toisesta 30 euroa,
kun sitten hetken päästä olisi saanut tuolla rahalla melkein seitsemän!
Tuolle taululle tuli hintaa 100 euroa!
 
Tässä kuvassa olevat olisin voinut ostaa kaikki!
Ylhäällä vasemmalla näkyy jokin korttiteline,
se olisi ollut aivan ihana,
siitähän voisi vaikka mitä kehitellä,
maalaamalla ja vähän viksaamalla!
Sitten tuo rottinkinen, aivan kiva.
Nuo kaikki lasiastiat aivan ihania
ja pöytä vielä päälle, pöydälle tuli hintaa 54 euroa!
 
Kauniita kaikki!
 
Rukille tuli hintaa 20 euroa, eivät ole oikein suosiossa enään.
Minäkin olen antanut mummoni rukin eräälle ystävälle,
siellä rukilla on hyvä koti Hänen kotimuseossaan!
Nuo tuolit mitkä näkyy vähän vasemmalla,
eikös ne ole jotain Askon tuoleja,
meilläkin on työpaikalla niitä johtajan huoneessa,
ei käyneet kaupaksi, sitten eräs mies osti ne eurolla kaikki kolme!
Siellä takana näkyy sellainen metallilokerikko,
senkin olisin voinut ostaa meillekin!

Tuon rattikelkan olisin ostanut!

Nämä eivät minua kiinnostaneet!

Puutarhapöytä ja neljä tuolia, hinnaksi tuli 70 euroa!
 
Että sellainen huutokauppa!
Tämä oli erään suuren liikkeen ja suurin osa tavaroista oli ihan uusia!
Näytin miehelle siellä pihalla jotain käsiä ylös nostaen,
että näin korkea tuo oli....
Mies sanoi, että laske kädet äkkiä alas,
kädennosto huutokaupassa tarkoittaa sitä,
että haluat korottaa hintaa....
 
 

6 kommenttia:

  1. Huutokaupoista voi löytyä oikeita aarteita.

    VastaaPoista
  2. Hienoja tavaroita siellä on ollut!
    Tuo valkoinen kirjoituspöytä on ihana!
    Ja lasiastioista tykkään.
    En ole koskaan ollut huutokaupassa.

    VastaaPoista
  3. Kaikenlaista ihanuutta tuolla huutokaupassa olikin tarjolla. Olisi kiva käydä huutokaupassa monen vuoden jälkeen. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä oli ihan omantyylistä porukkaa, käyvät varmaan usein!

      Poista