.

.
.

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Muistelua!

Kuva on vuodelta 1974.
Siinä on tuon punaisen hyllyn takana sänky,
joka on keltainen, sen isäntä itse teki,
samoin kuin tuon punaisen hyllyn.
Siinä on vanha kuparipannu, mummolastani.
Festival-kynttilänjalkojakin jo kaksi, toinen on rippilahjani,
toisesta en tiedä, hedelmät ovat Iittalan kulhossa,
jonka sain läksijäislahjaksi ensimmäisestä työpaikastani.

Samalta vuodelta!
Keltaisi hyllyjä oli muutamia,
isäntä tehnyt.
Sitten tuo punainen tuossa kuusen takana on itseni maalaama taulu!
Ruskeata kangasta näkyy,
se on sohva, johon itse ompelin päällyset!
Ja kuusessa omatekemät koristeet ja aidot kynttilät!

Tässä näkyy huoneenjakaja,
jonka isäntä myöskin teki,
ja itse pujotteli nuo välipalat,
ne on vähän nk. lastua!
Harmi kun tuo on hävitetty!
Sehän oli todella kaunis!

Siinä sitten joulukoristelua vuodelta 1974
Ja hauskaa että tuo paperikoriste,
mikä on kovin kesäinen on jätetty paikoilleen!
Siellä on morsiuskimppukin ylähyllyllä!

Hauskoja muistoja!

 
Tämä on vuodelta 1984.
Itse ole tehnyt tuo kynttiläkoristeen,
tein niitä todella paljon,
työpaikallekin!

Oiskohan tämä sitten vuodelta 1983!

1984!

Oisko sitten 1985!

Aivan kamalaa!
Tämä kuva on olohuoneen nurkasta!
Että on tavaraa!
Tuo äitini tädin vanha piironki on meillä edelleen,
valkoiseksi maalattuna!
MUTTA: ei mitään muuta tässä kuvassa näkyvää ole enään,
ONNEKSI!!!

Tämä on "työpöytäni", silloin kun askartelin todella paljon!
 

 
Kotimme silloin joskus 80-luvulla!
Nämä pienet kirjaset ovat vieläkin tallessa,
ovat täynnä joululauluja ja joulurunoja!
 
Eilen kun hain havuja haudoille metsästä,
niin sieltä olisi voinut puolukoitakin poimia!
Oikein mukavaa alkanutta viikkoa!
 


 

11 kommenttia:

  1. Meillä kotona oli samanlainen pieni piironki ja muistaakseni sekin maalattiin jossain vaiheessa valkoiseksi. Mukavia muistelukuvia, ajan henki näkyy niissä hyvin. Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Kiva oli nähdä vanhoja kuvia.
    Ennen olikin aika värikästä kaikki.
    Ihanat jouluruno ja laulukirjat.
    Hvää keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  3. Hauskoja muistelukuvia! Niistä aina näkee, kuinka koti ja sisustus on vuosien mittaan muuttunut.
    Kivaa illanjatkoa!

    VastaaPoista
  4. Hauskat kuvat menneiltä vuosilta! Meillä on ollut joskus myös tuollainen piironki, mutta en tiedä, missä se pitää majaansa nykyään, vai onko jo kaatiksella. Liisa

    VastaaPoista
  5. Hauska katsoa vanhoja kuvia, niistä näkee miten kaikki on muuttunut.
    Mukavaa joulun odotus aikaa sulle.

    VastaaPoista
  6. Ihania retroja kuvia. 70-luku oli värikäs vuosikymmen.

    VastaaPoista