tiistai 26. huhtikuuta 2011

Perinteinen kevätsiivous


Olen kuullut jo jonkin aikaa vihjailuja, että ulkovarastossa on kaikenlaista ylimääräistä. Siellä on aika monta laatikollista kankaita. Kun olen ajatellut että sitten kun on aikaa, niin teen kaikenlaista kivaa niistä. No nyt on aikaa, mutta pakko tunnustaa, että enpä taida viitsiä tehdä enään mitään ompelutöitä. Kangaslaatikoita on siirrelty paikasta toiseen, mutta nyt ne lähtee kierrätykseen. Mua suutuuttaa sellainen asia, että kun puhutaan, että ei ole rahaa eikä varaa kaupungeilla ja kunnilla, esim. ostaa kouluille käsityömateriaaleja jne. Mutta juuri tässä on lähdössä sellainen määrä kangasta, että kun vain viitsisivät mennä ja hakea kierrätyksestä materiaalia ja opettaa tekemään vanhasta uutta ja tuunaamaan, itse en osaa ommella vaatteita, äitini oli ompelija. Lapsena ja nuorena minulla oli kyllä aina sellaiset vaatteet kun itse halusin, äiti teki. Olen siitä vieläkin onnellinen. Mutta silloin ei juurikaan harrastettu kierrätystä. Mutta nyt on mahdollisuuksia ja malleja, ja niitä saa netistä, lehdistä, televisiosta jne. Jos olisin nuorempi niin tälläinen pieni tuunauspaja olisi mun juttu. Mutta nyt näille kangaspaloille pitää heittää hyvästit. Siivous jatkuu huomenna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti