Jyvälä

Uutisista kuulin, että Jyvälän talo on palanut.
Tuli heti ihanat lastentarhamuistot mieleen. Kävimme Jyvälän lastentarhassa naapurin tyttöjen, Riitan ja Marjan kanssa. Olen tätä ennenkin muistellut, että miten me siellä käytiin. Ei siis niinkuin nykyään, että vanhemmat menee töihin ja lapset viedään tarhaan tai nykyään sanotaan päiväkotiin, hoitoon siksi aikaa. Meidän äidit olivat kotona. Itse myös kävelimme sinne, ei meitä viety. Matkakin oli ainakin kilometrin, enemmänkin ehkä. Mutta aika oli tietenkin toinen, siis viiskytluvulla, keskivaiheilla. Lastentarhasta jäi erityisesti mieleen hernerokka ja näkkileipä, niitä ei sitten varmaankaan kotona syöty, kun ne niin palavasti jäi mieleen. Ja johtajataropettaja, vanhempi nainen, oli niin hyvä, hellä ja herttainen. Jouluna leikittiin joululaulua; Joulukirkkoon. Istuimme tuoleilla ja kukin vuorollaan sai olla Juhani ja Liisi ja esitimme kaiken mitä laulussa sanottiin. Nyt jälkeenpäin ajatellen luulen, että mielenkiintoa lisäsi se, että laulussa oli Liisi, aika harvinainen nimi silloin ja vieläkin, mutta serkkuni sattui olemaan tämänniminen.
Jyvälän vieressa oli Variskukkula, missä kävimme kesällä retkellä ja talvella laskemassa mäkeä. Kaupasta käytiin pyytämässä pahvilaatikko, ja se revittiin moneen osaan, että kaikki saivat pahvinpalasen pehvansa alle, ei silloin tiedetty liukureista ym vempeleistä yhtään mitään.
Surullista, että monelle jyväskyläläiselle merkittävä talo on nyt palanut korjauskelvottomaksi. Hyvin surullista.
Viime yönä näin untakin Jyväskylän kotiini liittyen, että olin mennyt kotiin niinkuin aina ennenkin, kunnes hetken päästä huomasin, että eihän tämä ole minun kotini enään. Ja unessa kodissani oli kissa, mikä oli erikoista, meillä oli kyllä koira, mutta ei kissaa koskaan.
Voimakkaita tunteita herätti tämä tapahuma.