tiistai 18. maaliskuuta 2014

Kuvakulmia!

Vasemmanpuoleinen on minun kamerani, kolmas.
Ensimmäinen meni ihan rikki (ehkä kovasta käytöstä).
Toisesta en vaan tykännyt ja tämä nyt on ollut mieleen ja aina mukana!!!
Oikeanpuoleisen saimme tyttäreltä, hän oli ostanut itselleen uuden kameran.
Olikin kiva juttu, mieskin innostui kuvailemaan.
Minä en ole vielä yhtäkään kuvaa tällä kameralla ottanut.
Luulen, että tarvitsen kamerakurssin ennen kuin uskaltaudun tarttua tähän kameraan! 
Vasemmanpuoleiset ovat minun ottamiani ja oikeanpuoleiset miehen.
Onhan noissa selvä ero!
Ja kuvat ovat Laajavuoresta, Jyväskylästä.
Siellä oli kumparelaskun kansainväliset kisat viime viikolla.
Kumparelasku on telkkarista katsottuna ollut niin hurjan näköistä,
että päätin jo aikaa sitten, että sitten kun olen paikkakunnalla, missä kisoja järjestetään,
niin ehdottomasti haluan mennä katsomaan!
Hurjalta se näytti luonnossakin! Rohkeita ihmisiä!
Tuo mäki on Laajavuoressa, hyppyrimäen vieressä.
Tämä oli ensimmäinen laskettelumäki silloin kun Laajavuori tehtiin,
joskus kuuskytluvun alkupuolella.
Kavereilta meni usein suksia (murtsikkasuksia) poikki, minulta ei koskaan, niin minäpä päätin
laittaa sukset täältä mäen päältä alas, ja hiphurraa - tulos oli toivottu: molemmat sukset poikki!
Kotona tuli nuhteita! Mutta uudet sukset sain!
Tähän aikaan harrastin muuten pikaluistelua, ja yhtäkkiä luistelurata
olikin aivan tyhjä, kaikki kaverini alkoivat harrastamaan laskettelua!
Minä en koskaan!
Laskettelusta tuli myöskin nykyisen perheeni harrastus, muiden, ei minun.
Korkeat paikat eivät ole minua varten, varsinkaan sukset jalassa!!!

 
Lauantaina katsoimme telkkarista Falunin hiihtokisoja ja
samalla lammelle tulleita joutsenia!
Aivan ihana kokemus: seurata hiihtokisaoja telkkarista ja joutsenia lammella,
nojatuolissa istuen! 
Joutsenia oli kolme.
Varmaankin samat, jotka syyskesällä tulivat lammelle.
Eilen ne lensivät tästä yli, sulapaikat olivat ilmeisesti jäässä, kun jatkoivat matkaa.

4 kommenttia: