sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Syyskuvia!






Olen keräillyt raastinrautoja(kin).
Eilen maalasin niistä kaksi valkoiseksi,
yritin keksikiä jotain jännää kuvattavaa,
mutta en ole nyt ihan tyytyväinen näihin kuviin,
raastinautojen sisälle laitan yleensä tuikkuja palamaan,
siksi niitä olen keräillyt, nyt kyllä lähtee kierrätykseen tuosta muutama!









Syyshortensia on kyllä niin kaunis.
Minullakin pihasssani oli oikein iso ja kaunis,
mutta sinne jäi kun muutin pois!



Ruosteisia, niistä tykkään, raastinrautoja.
Laitoin nettiin myyntiin tosi paljon kaikenlaista peltistä,
ruosteista ja sensellaista, terassitavaraa ynnä muuta.
Nainen ilmoitti tulevansa ostamaan.
Kun hän astui autosta ulos,
en olisi avannut ovea, jos olisin tiennyt kuka sieltä tulee...
Tämä nainen on kaikilla mahdollisilla kirppareilla ja roskalavoilla,
ja käyttäytyy tosi röyhkeästi.
Hänellä on kirpparilla paikka, 
ja olen surannut sitä kauan, ostanutkin siellä joskus,
hinnat eivät ole huimaavia, siitä kiitos hänelle.
No sitten hän kysyi onko minulla muuta myytävää,
sanoin että onhan sitä, ne on tuolla makkarin kaapissa,
kun olin ne sinne kerännyt.
No hänhän painuu makkariin....
Meillä on aina peti petettu, isäntä sen tekee,
kun minun pettaus ei edes hänelle kelpaa,
mutta mitä ihmettä, just tänään EI.
Isäntä oli vähän kuumeessa ja loikoili siellä,
oli kyllä sillä hetkellä toisessa huoneessa.
No kyllä hän sitten osti tosi paljon, tinkikin,
mutta sainhapahan tavarat pois!
Hän oli meillä noin viiden aikaan.
Menin seuraavana päivänä kirpparille, niin siellähän mun tavarat oli jo myynnissä.
Hinnat olivat noin 1-1.50 enemmän mitä minä myin!
Hyvin siellä on kauppa käynyt, kaikki tavarani ovat menneet.
 



Oikein mukavia syyskuun päiviä teille toivottelen!

4 kommenttia:

  1. Voi harmi tuollaista kirpparikauppiasta! Noita on joka kaupungissa ja itsekin kartan noita tyyppejä, jotka ovat tehneet bisnestä kirpputorikaupasta.
    Lempeitä syyskuun viimeisiä päiviä sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia kaikki ja sinulla on kyllä silmää tehdä erilaisia asetelmia. Kurjia tuollaiset kirpparikauppiaat. Muistan itsekin Helsingissä asuessani pitäneeni kirpparia ja eräs nainen osti hirveän määrän vaatteitani. Seuraavan kerran kun menin kirpparille, niin samainen nainen myi minulta ostamiaan vaatteita moninkertaisella hinnalla. Kyllä otti päähän, kun meni kaikki jobbarille. Mukavia syyspäiviä!!

    VastaaPoista