Olen joskus ostanut tämän raamin kirpparilta,
kiva sitä on käyttää kuvissa
Mummoni virkkaamaa lakananpitsiä.
Samanlaisia lautasia on kaksi,
ennen oli toinen meillä keittiön seinällä-
Mummoni vanhat lautaset, niitä on kaksi,
ja niissä on todellakin kulumia,
reunat ihan kolhittuja,
niin ovat kauniita, että en ole malttanut hävittää.
Ei syksyä, vaan ihan eilen taiteltuja oksia
Mustikoita näyttäs tulevan aika kivasti,
ja tuo paikka missä kävimme,
siellä oli helppo noukkia.
Keräsimme mustikoita, niin yhtäkkiä lapsenlapsi huudahti:
mummo, minä näin jotakin,
no punaisia metsämansikoitahan ne olivat,
ja kaikki keräsimme ja voi miten oli herkkua.
Itse kun olin lapsi, niin metsämansikoita oli niin paljon,
ja koko kesän, niitä syötiin matkanvarrella kun uimaan mentiin,
ja muutekin kun luonnossa paljon kuljettiin.
Oikein mukavaa tiistaipäivää!
Kyllä olet kauniita kuvakollaaseja tehnyt! Metsämansikoita on nykyään tosiaan aiempaa vähemmän eikä mesikoitakaan löydy; niitä lapsena syötiin myös :)
VastaaPoistaMukavaa tiistaipäivää ja viikon jatkoa sinulle!
Kiitoksia
Poista