maanantai 8. helmikuuta 2021

Meillä osa 3

Niinkuin näistä monista kuvista näkyy niin sininen on ollut mun lempiväri.
Tuolitkin sai osansa sinisestä.
Puolipaneelit maalattiin sinisiksi.
Punainen unikko oli ja on mun suosikki,
mutta keittiöön ja makkariin tuli siniset!
Jostain löysin tuon sinisen Unikkolampunvajostimenkin.
Ja kaakelit, ne oli keittiössä ja vessassa siniset!

Sinistä keittiössä!
Fasaanilautaset tallessa!

Voi tuota tavaran määrä!
Hylly on isännän tekemä!

Lautaseinää piti saada, ja sainkin!

Tuon piirongin tilasin Ellokselta!
Aika erikoista!



Näkymä eteisestä!
Tuo kaapisto tilattiin oman piirustuksen ja mittojen mukaan.
Tykkäsin!

Näkymä eteisestä,
halusin tuollaisen ristokkoikkunan,
isäntä sen teki!


Makuuhuoneesta.
Isännän tekemä hyllykkö, niitä oli vissiin kuusi yhteensä,
eri huoneissa!
ja sitten kun muutettiin ne saivat paikan uuden kodin varastosta.

Etupihalta.
Tein tälläisiä puita muutaman,
joku kävi meillä ja pyysi että tekisin sairaalan ovenpieleen samanlaiset.
No minähän tein!

Siinä näkyy niitä isännän tekemiä hyllyjä.
Kuva on otettu yläkerrasta alakertaan!

Yläkerran vessa.
Isäntä teki sinnekin tuollaisen lisäkaapin.
Ja seinällä on Carl Larssonin postikortteja.
Niitä keräilin, kirjoja myöskin, on tallessa edelleen!

Isännän tekemä hyllykkö, se vain jatkettiin tuohon kaupan peilikaappiin.
Ja tässä on kortit jo pois ja siihen tuollainen puuritilä sitten laitettiin.

Tässä näkyy paremmin!


Yläkerran terassilla oli monta istuskeluryhmää.
Terassi oli iso, toisessa päässä oli ruokapöytä.
Näissä tuoleissa ei ollut hyvä istua,
meni vaihtoon!

 
Etupiha!

 
Tässä näkyy ruokapöytä ja tuolit,
jotka saivat sinisen värin!
Nämä kuvat siis kodistamme 1985-2007
löysin näitä kun selasin vanhoja levykkeitä!
kiva oli muistella tavarapaljoutta (naurua)
 
Oikein mukavaa pakkasviikkoa teille toivottelen!
 

 

 

2 kommenttia:

  1. Kyllä sitä maku muuttuu vuosien kuluessa ja tavara määrä vähenee. Minä pidän edelleen sinisestä väristä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Oon hävittänyt tavaraa niin paljon! jotakin kippoja ja kuppeja on jopa ikävä!

      Poista