perjantai 7. lokakuuta 2022

Pitkästä aikaa




Nämä kuvat on Ritun Puutarhan edustalta, 
täältä Muuramesta.
Siinä on aina kauniit vaihtelevat koristukset.




Nämä kuat Jyväskylästä,
Valon kaupunki tapahtumasta
 
Enhän mä osaa enään edes käyttää tätä blogia.
Kun fb-sivuni kaapattiin niin kaikki meni uusiksi.
En pääse täältä enään uudelle sivulle,
enkä fb:n kautta tänne.
Täällä en pääse kommentoimaan toisia blogeja.
Täytyypä nyt yritellä viritellä tätä uudestaan.
Kohta alkaa syyspimeät niin on aikaakin
kun ei tuolla luonnossakaan viitsi liikkua.
Hyvää Syksyä!
 

 

 

3 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat ja kiva kuulla sinusta!
    Nuo rautalanka taiteet taitavat olla meidän paikkakunnan taitajan
    tekemiä. Hän on tehnyt niitä useaan paikkaan ulkomaita myöten,
    Iloa syksyysi!

    VastaaPoista
  2. Siellä onkin hienot syysvalot, Jyväskylässä olisi kiva käydä niitä katsomassa.
    On muuttunut tämä kommentointi "juttu" erilaiseksi. Joskus ei pääse omaankaan blogiin vastaamaan kommentteihin. Mutta kun vähän ajan päästä avaa uudelleen niin voi kommentoida. Ja kun löytää tuon harmaan kolmion ja kohdan kommentoi google tilillä, tai joihinkin onnistuu myös anonyyminä kommentointi. Kyllä tää sujuu, itellä ei ole fb;a ollut koskaan, joten siitä en tiedä. Hyvää syksyä!

    VastaaPoista
  3. Upeita kuvia. Kaunista taidetta on ollut Jyväskylässä.
    Minäkään en pääse kommentoimaan seuraamiani blogeja. Miksikähän kaikki hyvä mennään muuttamaan huonompaan suuntaan

    VastaaPoista