torstai 26. toukokuuta 2016

Ideoita!

Näitä palkintolautasia kyllä löytyy meiltäkin.
Ja jo pelkästään vakoisina ne olisivat todella kauniita!


Ruusunkukka on laajentanut kirpparipöytäänsä.
Siellä on jos vaikka mitä ruusuista nykyään!
Kauniita ovat!
Minullakin on yhdet pienet kaunoluistimet varastossa!
Jää nähtäväksi saavatko ne ruusuja tai jotain muuta koristeekseen!
Nämäkin luistimet näyttävät ihan uusilta!
 
Juurikin kuukausi sitten vein ystävälle sellaisia
vanhoja koulun isoja viivoittimia,
puisia, missä oli päässä sellainen lauta,
että ne olivat kuin T-kirjaimia!
Pieniä puuviivoittimia minulla on iso pino jemmassa,
entisen työpaikan mainosviivoittimia ja
paikallisen pankin!

Tämä on hauska idea!
Tämän voisi melkein jopa toteuttaa!
 
 
Nyt korostan liikaa tuota syntymäpäivääni,
mutta viime päivät olen miettinyt Ystävääni, koulu- ja pesiskaveriani,
Hän soitti ja lähetti kortin minulle aina synttäripäivänä,
siitä asti kun täytin viisikymmentävuotta.
Meillä oli muutaman vuoden tauko,
kun asuimme niin kaukana toisistamme.
Ja kun muutin tänne, niin tapasimme muutaman kerran
ja nyt uudenvuodenaattona sain sen suruviestin
ja jotenkin oli haikea olo, kun tuttua soittoa ja korttia ei enään tullut!
 
Olen monta päivää odottanut että kielot puhkeavat kukkaan.
Kävin keräämässä viisi kielokimppua ja vei haudoille.
 
lintukuvia:
 
 
 
 

2 kommenttia: