Tik tak...

Kellotaulu oli vaan niin kaunis, että päätin vaihtaa keittiön kellon kesäisempään... Mies ihmetteli ostosta, mihin tuon laitat. Meillähän on kello keittiössä. N-i-i-n on. Eikä se ole mennyt edes rikki, mutta silti nyt vaihdetaan toiseen, tähän ajattelutapaan on vielä matkaa... mutta ehkä se siitä...

Tämä on se vanha kello, joka huilailee nyt kaapissa.

Tämä on isäni tädin, Idan, s. 1887, rannekello. Hän antoi tämän kellon minulle ja kuuskytluvulla tämä oli melkoisen hieno, erikoinen, silloin ei vielä ollut isoja rannekelloja. Kello on hopeinen ja Idan nimikirjaimilla varustettu. Yksi mun rakkaimmista aarteistani.

Tämä on isäni tädin, Elinan, s. 1890 kello. Riipuksessa pidettävä, ja nimikirjaimilla varustettu tämäkin. Aivan ihana, niin kauniit viisarit, on taidolla tehty, käsityönä. Tätä en ole niin paljon pitänyt. Sain tämän kellon Elina-tädiltä kun olin jotain viisitoista, ei sen ikäisenä kaulassa kelloa pidetty, mutta nyt tämä on yksi rakkaimmista esineistäni.

Kelloon kuuluu tälläinen niinkuin kehys, että kelloa voi pitää ranteessa, mutta tämä on ruma, kaunis kello peittyy.